Meidän pihassa kasvaa koivun kumppanina mustikka. Siitä ei kovin isoa satoa saa?



Jokunen kukkakin ilmestyi niistä sipuleista, joita syksyllä piilotin maahan. Naapureiden tulppaanit ovat jo kukkineet. Meillä paikka on varjoisa ja  nuput vasta pujenneet. Yritin ottaa kuvia myös pihan kieloista ja kalliokasvustosta, mutta kamera kieltäytyi yhteistyöstä ja heilautti kuvat (vai minäkö se olin?) sen verran pahasti, etten niitä viitsi julkaista.



Talokin on jo valmis! Kepit kapean ikkunan alla tukevat krassia, jos se kasvaisi sen verran, että tukea tarvitsisi... Muuten piha näyttää aika idylliseltä. On kiva asua vanhaa omakotitaloa, jonka pihasta löytyy kauan sitten istutettuja kukkia. Olen koettanut herättää akileijoja, juhannusruusua ja luumupuuta parempaan kukoistukseen, kesämmällä näkee, olenko onnistunut!

Eniten toivotan mukavaa äitienpäivää kaikille niille äideille, joiden miehet eivät muista puolisoaan/ äitiään kummemmin tänään. Minä sain kukkia padassa. Kukat piti erikseen pyytää (padan olisin kai saanut pyytämättä?) Ja katugallup kertoo, että aika harva mies kai niitä kukkia pyytämättä tuo. Kun ei tahtoisi tuoda, vaikka suoraan vihjataan.



Meillä oli eilen maalaustalkoot. Heräsimme miehen kanssa puoli kuudelta keittämään punamultamaalia. Kiitos vielä kerran äidin ja tädin porukoille, kun jaksoitte  tulla auttamaan!

Talo näytti eilen aamulla tältä:

Tänään talo näyttää tältä:


Vielä pitää maalata ikkunanpuitteet valkoisella, laittaa räystäslaudat, kattoturvatuotteet, en edes tiedä mitä kaikkea. Meillä mies näyttää välittämisensä kukkien tuomisen sijasta käytännön tekemisellä. Kai se on niitä kukkia tärkeämpää?

Sain eilen valmiiksi äidilleni ryijyn. Äiti on värjännyt kasviväreillä kaksi isoa laatikollista villalankoja, jotka lahjoitti minulle. Vain pieni osa langoista kului tähän ryijyyn, niin paljon lankoja sain.

Levitin kuvausta varten ryijyn lattialle. Koira nukkui sikeästi vieressä. Kamera oli alakerrassa, joten kävin hakemassa sen. Sillä aikaa pentu oli herännyt.

Ryijystä tuli yllättävän tarkasti suunnitellun kokoinen (60x80cm). Tässä se on ilman koiraa:

Olin lauantaina isoenoni hautajaisissa. Sinne kokoontui suuri osa mummoni puoleisesta suvusta. Oli uskomattoman hienoa nähdä, miten maanviljelys kulkee maaseudulla isältä pojalle. Vaalitaan perintötilaa ja viljellään samoja peltoja, joita on viljelty ainakin sadan vuoden ajan. Minua sanottiin äitini näköiseksi. Ja minä huomasin, miten kaikilla sukulaisillani oli samanlaiset nenät.

Etikettiä en ole koskaan oikein osannut. Haarukka ei pysy sievästi kädessä, vaikka yrittäisin. Kyynärpää osuu naapurin kahvikuppiin ja hörhelöhihat viistävät kermaa kakun pinnalta. Ehkä se johtuu kasvatuksesta? Mummo joi kotikaljaa neljä (pientä) lasillista, lopulta omasta ja minun kupistani. Ja päädyin miesten vessaan tätini ja äitini perässä, kun naistenhuoneeseen oli niin pitkä jono.

Sukua oli kuitenkin mielenkiintoinen tavata, vaikka juhlan aihe olikin surullinen. Tajusin, että mummon puoleinen suku on ainoa, johon meillä on pidetty yhteyttä. Pikkuserkkuja lienee muitakin, mutta niitä en erinäisistä syistä ole oppinut tuntemaan. Täti lupasi minulle sukupuun, sillä yrityksistäni huolimatta en oppinut nimeämään kaikkia äitini serkkuja ja heidän lapsiaan. Niitä oli niin monta!