Flunssa vaivaa jo kuudetta päivää. Luulin perjantaina, että olisin
parantunut, mutta syntymäpäivähulinassa ei ehtinyt lepäämään, niinpä
köhin ja niiskutan edelleen.
Kaksi nuoruudenystävääni kävi rääppiäisissä, istuimme iltaa ja söimme
kakkua ja puhuimme menneitä. Ja yhtäkkiä olin täydellisen tyytyväinen
omaan ikääni. On hieman noloa myöntää, että kolmenkympin kriisi tuli
minullekin. Se on muistuttanut olemassaolostaan, kun puhe kääntyy ikään
tai siihen, etten ole enää nuori ja kaunis. Toinen ystävistäni olisi
mennyt vaikka heti takaisin menneeseen ja käynyt hakemassa mukaansa
yhden pojan, jonka kanssa olisi jo silloin halunnut olla. Minä jäin
miettimään, etten tarvitsisi sieltä menneestä mitään. Olen mieluummin
yli kolmekymppinen, ja kaikki asiani ovat vihdoinkin niin hyvin kuin
vain voin toivoa.
Meillä on tänään tavallinen tiistai. Mies tekee reikää keittiön seinään
ja minä käyn välillä ruuvaamassa kaappia irti katonrajasta. Talon
laajennus etenee. Pitäisi kai mennä paremmin auttamaan?
tiistai, 10. heinäkuu 2007
Kommentit