Mä olen ollut nyt viikon töissä, ja tuntuu, että kaikki kiva jää tekemättä. Ei ole enää aikaa hengata tai lukea tai avautua tänne (keksiä tarinaa epäoleellisista asioista, kun mitään ihmeellistä ei tapahdu?). Mies on tämän viikon iltavuorossa, joten voin sentään iltaisin istua rauhassa koneella. Enkä koe siitä (kovin) huonoa omatuntoa, etten siivonnut tänään pihalta rakennusjätteitä tai järjestellyt tyttöjen uuteen huoneeseen tavaroita, jotka me vietiin sinne eilen. Minulla olisi kuulemma vaikka mitä hommia luvassa. Pitäisi kai maalata pian yläkertakin. Mutta ilta meni tänäänkin yllättäen siinä, että tein ruokaa ja kuskasin sen jälkeen toppuluokkalaisen harrastamaan ja tunnin päästä takaisin. Ehdin tulla siinä välissä sen verran kotiin, et laitoin tulet uuniin ja rääppäsin parit kontaktimuovit kirjoihin ja vihkoihin.        

Mutta on kyllä toisaalta tosi kivaakin olla taas töissä. Voi kuunnella koko päivän radiota (jos se siellä metelissä kuuluu), saa tasaisen tappavaa käsilihastreeniä, ja kun väsyttää aina vähän, tulee hölmöiltyä (sanoilla yleensä) työkavereiden kanssa. On se myös aika outoa nähdä joka päivä aikuisia ihmisiä (muita kun vain miestä) ja jutella aikuisten juttuja (tarkoitan ihan tavallisia asioita). Me saatiin tänään iso tilaus, jota tehdään kädet parafiinissa seuraavat kaksi viikkoa: yli 4000 kynttilää. Hieman huvitti, kun tilauksessa luki, että voimme toimittaa kynttilät heti, vaikka jo huomenna... Meillä tuli työkaverin kanssa vatsalihakset kipeiksi, kun se oli niin utopistisen hauskaa. Tai sitten se oli paniikki, mikä siellä vatsassa tuntui? Sellaisen kynttilämäärän käsin valaminen kun ei välttämättä ole aina ihan yksinkertainen juttu. Mutta pieni stressi teki ihmeitä kesän aikana laiskistuneelle mielentilalleni. Tuntuu, (vielä tänään) että töissä on hauskaa!