Olin lauantaina isoenoni hautajaisissa. Sinne kokoontui suuri osa
mummoni puoleisesta suvusta. Oli uskomattoman hienoa nähdä, miten
maanviljelys kulkee maaseudulla isältä pojalle. Vaalitaan perintötilaa
ja viljellään samoja peltoja, joita on viljelty ainakin sadan vuoden
ajan. Minua sanottiin äitini näköiseksi. Ja minä huomasin, miten
kaikilla sukulaisillani oli samanlaiset nenät.
Etikettiä en ole koskaan oikein osannut. Haarukka ei pysy sievästi
kädessä, vaikka yrittäisin. Kyynärpää osuu naapurin kahvikuppiin ja
hörhelöhihat viistävät kermaa kakun pinnalta. Ehkä se johtuu
kasvatuksesta? Mummo joi kotikaljaa neljä (pientä) lasillista, lopulta
omasta ja minun kupistani. Ja päädyin miesten vessaan tätini ja äitini
perässä, kun naistenhuoneeseen oli niin pitkä jono.
Sukua oli kuitenkin mielenkiintoinen tavata, vaikka juhlan aihe olikin
surullinen. Tajusin, että mummon puoleinen suku on ainoa, johon meillä
on pidetty yhteyttä. Pikkuserkkuja lienee muitakin, mutta niitä en
erinäisistä syistä ole oppinut tuntemaan. Täti lupasi minulle sukupuun,
sillä yrityksistäni huolimatta en oppinut nimeämään kaikkia äitini
serkkuja ja heidän lapsiaan. Niitä oli niin monta!
maanantai, 28. huhtikuu 2008
Kommentit