Avasin puoliksi väkisin tämän blogini, ja päätin kirjoittaa jotakin.
Mieli haluaisi vain maata sohvalla, mutta tiedän, ettei televisiosta
tule mitään katsomisen arvoista. Pää paukkuu tyhjyyttä, mutta päätin
silti kehitellä tänne jotakin sanottavaa. Vaikka aluksi tuntuikin,
ettei mitään sanottavaa ole. Rautalankaa vääntämään siis.
Huomenna on kirjastopäivä. Toppuluokkalainen sai koulusta listan
kirjoista, josta pitää valita kuusi luettavaksi. Ja minä olen tässä
vajaan kuukauden aikana lukenut kolme "tyttöjen kirjaa" (naisten
kirjoittamia romaaneja, joiden tehtävä on kai viihdyttää tai herättää
ajatuksia). Ja nyt minulla ei ole jäljellä mitään hömppää
iltalukemiseksi. Eniten pidin Linn Ullmanin kirjasta Kun olen luonasi,
jonka takakansi aloittaa vähemmän viihdyttävästi: "Stella putoaa
katolta Oslossa." Ja läheiset miettivät miksi? Stella itse kertoo
elämästään ennen putoamista ja Stellan mies, tyttäret ja ystävä ovat
myös mukana kuvioissa. Linn Ullman osaa tarinoida epätodellisista
asioista uskottavasti. Ahdistavin kirja oli Anja Kaurasen Kaipauksen ja
energian lapset, jossa äiti eli nuoruuttaan uudelleen, miehet
vaihtuivat, viini virtasi ja lapsilla oli paha olla. Toivottavasti
kenenkään lapsuus ei ole todellisuudessa sellainen. Sitten pakollinen
aivot narikkaan- hömppä: Jane Greenin Suoraa puhetta. Sielläkin viini
virtasi ja miehet vaihtuivat, mutta nainen olikin suurimmaksi osaksi
sinkku, joka kaiken säätämisen lisäksi halusi epätoivoisesti
naimisiin:). Naimisiin saakka ei onneksi päädytty, mutta rakkaus
löytyi viimeisiltä sivuilta. Vastapainoksi olen lukenut myös Henry
Guillaumen ratsastuskirjoja Hevosen kokoaminen, Hevosen taivuttaminen,
Istunta ja Ohjasavut.
Kaikkea sitä tulee täällä paljastettua.
Tässä samalla mietin, miksi ihmeessä kirjojen valitseminen ja lukeminen
on itselleni niin henkilökohtaista? Kirjastotädit tietävät meistä
enemmän kuin pitäisi? Itse ainakin luen yleensä vain naisten
kirjoittamia kirjoja, koska miesten toiminnallinen ajattelutapa on
kaukana siitä, mitä koen viihdyttäväksi tai kehittäväksi. Esimerkiksi
Hannu Raittilan Finlandiapalkittu kirja jäi itseltäni kesken, kun
kyllästyin tarpomaan päivästä toiseen krapulaisen insinöörin mukana
pitkin Venetsiaa...eikä mitään muuta tapahtunut.
maanantai, 10. syyskuu 2007
Kommentit