Avasin puoliksi väkisin tämän blogini, ja päätin kirjoittaa jotakin. Mieli haluaisi vain maata sohvalla, mutta tiedän, ettei televisiosta tule mitään katsomisen arvoista. Pää paukkuu tyhjyyttä, mutta päätin silti kehitellä tänne jotakin sanottavaa. Vaikka aluksi tuntuikin, ettei mitään sanottavaa ole. Rautalankaa vääntämään siis.

Huomenna on kirjastopäivä. Toppuluokkalainen sai koulusta listan kirjoista, josta pitää valita kuusi luettavaksi. Ja minä olen tässä vajaan kuukauden aikana lukenut kolme "tyttöjen kirjaa" (naisten kirjoittamia romaaneja, joiden tehtävä on kai viihdyttää tai herättää ajatuksia). Ja nyt minulla ei ole jäljellä mitään hömppää iltalukemiseksi. Eniten pidin Linn Ullmanin kirjasta Kun olen luonasi, jonka takakansi aloittaa vähemmän viihdyttävästi: "Stella putoaa katolta Oslossa." Ja läheiset miettivät miksi? Stella itse kertoo elämästään ennen putoamista ja Stellan mies, tyttäret ja ystävä ovat myös mukana kuvioissa. Linn Ullman osaa tarinoida epätodellisista asioista uskottavasti. Ahdistavin kirja oli Anja Kaurasen Kaipauksen ja energian lapset, jossa äiti eli nuoruuttaan uudelleen, miehet vaihtuivat, viini virtasi ja lapsilla oli paha olla. Toivottavasti kenenkään lapsuus ei ole todellisuudessa sellainen. Sitten pakollinen aivot narikkaan- hömppä: Jane Greenin Suoraa puhetta. Sielläkin viini virtasi ja miehet vaihtuivat, mutta nainen olikin suurimmaksi osaksi sinkku, joka kaiken säätämisen lisäksi halusi epätoivoisesti naimisiin:).  Naimisiin saakka ei onneksi päädytty, mutta rakkaus löytyi viimeisiltä sivuilta. Vastapainoksi olen lukenut myös Henry Guillaumen ratsastuskirjoja Hevosen kokoaminen, Hevosen taivuttaminen, Istunta ja Ohjasavut.

Kaikkea sitä tulee täällä paljastettua. Tässä samalla mietin, miksi ihmeessä kirjojen valitseminen ja lukeminen on itselleni niin henkilökohtaista? Kirjastotädit tietävät meistä enemmän kuin pitäisi? Itse ainakin luen yleensä vain naisten kirjoittamia kirjoja, koska miesten toiminnallinen ajattelutapa on kaukana siitä, mitä koen viihdyttäväksi tai kehittäväksi. Esimerkiksi Hannu Raittilan Finlandiapalkittu kirja jäi itseltäni kesken, kun kyllästyin tarpomaan päivästä toiseen krapulaisen insinöörin mukana pitkin Venetsiaa...eikä mitään muuta tapahtunut.