Ulkona on pimeää ja hiljaista. Sisälläkin on hiljaista. Ja samanlainen olo tuntuu olevan itsellänikin. Olin kaksi päivää syyslomalla ja tänään kello herätti jälleen kuudelta töihin. Haukotus. Olisipa kivaa olla nallekarhu, voisi mennä talviunille lämpöiseen pesään ja nukkua vaan.
Lapsetkin menivät syyslomaa viettämään. Pienemmät ovat vieläkin mummolassa ja isoinkin oli viime yön kaverinsa luona kylässä. Oli aika outoa, kun talo hiljeni. Ja me jäätiin miehen kanssa ihan kahdestaan katsomaan telkkaa. Mitään sen kummallisempaa ei osannut keksiä. (Mies olisi tosin käynyt vaikka vaihtamassa minulle talvirenkaat pimeässä jos olisin vähääkään vihjannut. Sillä on välillä jo tekemisen puute, kun talo alkaa olla täältä sisältä ihan valmis.) No nyt kyllä vähän valehtelen. Nimittäin (olen taktisesti jo unohtamaisillani että) me pelattiin yksi shakkipeli, jonka minä jälleen lievästi katkerana hävisin. Pitikin mennä ostamaan se sille joululahjaksi :(
Mutta on kyllä omituista, kun voi olla kotona ja se isoin lapsikin vaatii huomiota vain hetkittäin. Normaalisti meillä on sellainen äiti-äiti-äiti- kuorolaulu, etten tiedä ketä kuuntelisin ensin. Paha sanoa, mutta taidan olla osittain periyttänyt moisia hölösuita? Tosin lasteni isän äiti ja sisko saavat jopa minutkin hiljenemään, ovat nimittäin minuakin lahjakkaampia selittäjiä. Lopputuloksena on siis muutama erittäin sanavalmis tyttö, jotka puhuvat vaikkei lauseissa olisi päätä tai häntää, yleensä ei kumpaakaan. Vielä huomisen kun heitä kaipaan, jaksan jouluun asti...